Janelle piti etsiä uusi koti, toinen vaihtoehto oli lopetuspiikki. Janella oli jatkuvasti uusiutuva virtsatulehdus. Käytin Janea vuoden aikana 15 kertaa eläinlääkärissä ja eläinlääkäri nosti kädet pystyyn. Totesi, että Jane stressaa meidän suuressa eläinlaumassa ja kehittää siksi aina uudestaan ja uudestaan virtsatulehduksen.
Tiesin tulehduksen olevan päällä, kun Jane alkoi oksentamaan, sitten seurasi kuume. Osasin viedä Janen eläinlääkäriin jo niistä ensimmäisistä oksenteluista ja aina tulos oli positiivinen, virtsatulehdus jälleen. Lopulta Jane oksenteli 4-5 kertaa päivässä.
Sille annettiin vuodessa mieletön määrä eri lääkkeitä, oli oksennuksen estolääkitys, oli kipulääkettä, lähes aina antibioottikuuri menossa, cystaidia suojaamaan virtsarakkoa, maitohappovalmistetta, c-vitamiinia, mitä milloinkin. Kaikkea piti antaa useamman kerran päivässä eli aina kun lähestyin Janea, mulla oli ruisku kädessä, Jane oppi pakenemaan, kun lähestyin sitä - mitään hyvää ei kuitenkaan olisi luvassa vaan aina vain lääkkeitä. Miten pahalta sekin tuntui.

Viime kesänä Janen tila oli jo kriittinen, se ei syönyt, sitten ei tule jano ( kissalla ei ole luontaista janon tarvetta ), kierre on valmis ja kissa nääntyy. Janea oli piikitetty ja pistetty eläinlääkärissä niin monta kertaa, ettei nesteytyskään onnistunut. Kolme päivää annoin Janelle ruiskulla ravintoliuosta ja ravintotahnaa suuhun ja tuli mieleeni kysyä voiko noin huonokuntoisen kissan nesteyttää nukutuksessa - voihan sen ja taas taksilla eläinlääkäriin. Nesteytys, vahva kipulääke ja lisää antibiootteja ja ruiskulla väkisin suuhun a/d-ruokaa auttoi silloin.
Tuolloin syntyi päätös, että jotain pitää asialle tehdä...puoli vuotta eteenpäin piti elää, sisäistää asiaa, tehdä luopumistyötä sydämessään, kunnes Janella oli uusi koti.



Vaikka Jane oli kissoista mulle se rakkain ja läheisin kissani, joskus pitää kyetä raskaisiin päätöksiin, joko uusi koti, jossa ei ole eikä tule muita eläimiä, eikä mielellään pieniä lapsiakaan aiheuttamassa metelöinnillään stressiä tai kissan kärsimysten lopettaminen. Eihän kissa itsekään voi nauttia jatkuvista virtsatulehduksista, kun virtsatessa sattuu niin paljon, että pidättelee viimeiseen asti.
Ensin kokeiltiin Janen asumista tyttäreni perheen luona. Ajattelin, että voisin käydä Janea siellä katsomassa, luopuminen olisi inan verran helpompaa. Vaan kertaakaan sen kahden kuukauden aikana en pystynyt vierailemaan siellä. En olisi pystynyt lähtemään sieltä kotiin ja jättämään Janea sinne, ihan kuin olisin hylännyt sen uudestaan.
Mietein, että ehkä Jane ajattelee mun tullessa kylään, pääsevänsä taas omaan kotiin ja ei kuitenkaan olisi päässyt.
Tyttären luona asuminen sujui ilman suurempia sairasteluita, Jane olisi valmis uuteen kotiin.



Vastasin Apulan ilmoitukseen tapaninpäivänä ja Jane sai kun saikin sopivan kodin Nilsiästä. Omakotitalo, ei muita eläimiä, ei pieniä lapsia, naapurissa maatalo, jossa hiirestää. En pystynyt olemaan läsnä, kun Jane lähti uuteen kotiin, sattui sydämeen aivan liikaa, onneksi uusi omistaja ymmärsi tilanteen.
Ei niin helppoa löytää koti aikuiselle kissalle, jolla on vielä terveysongelmiakin. Pelkälle hiirikissalle olisi kyllä ollut kysyntää, mutta Jane on ihmisrakas, en halunnut sen joutuvan elämään vain ulkosalla.
Tai sitten etsittiin pentukissaa tai omalle kissalle kaveria...tai vähintään perheessä oli koira tai pari.



Nyt Janelle kuuluu pelkkää hyvää, kuten kuvista näkyy - sain laittaa ne tänne uuden omistajan luvalla. Onnelliselta kissalta Jane näyttää, hyvinvoivalta ja hiiriäkin onnistunut metsästämään. Oksentelut on kaikki loppuneet eli loppu hyvin kaikki hyvin. Mitä nyt sydämessä on Janen mentävä kolo, mutta Jane oli mein kissoista se älykkäin, taitavin, ketterin, leikkisin, mun kissani heart.