Voi miten pieni Wäinö oli tullessaan ;

Ja nyt viiden kuukauden ikäisenä on mennä pyrhältänyt koossaan koko mein elukkalauman ohitse, ollen painavin 3,4 kg painollaan.

Sylikissaa ei tästäkään tullut , päinvastoin Wäinö ei siedä olla sylissä tai kannettavana sekuntiakaan. Eikä Wäinö pidä silityksistäkään kuin syvässä unessa, ihan kuin sen iho ei kestäisi kosketusta. Kun Wäinöä silittää, se siirtyy oitis paikalta pois.

Muuten Wäinö on sellainen reipas nuori poika, vilkas, vilkkaampi, vilkkain. Peloton, suorastaan uhkarohkea jos en sanois tyhmänrohkea - joskus sen kanssa vielä sattuu jotain, kun ei se tajua varoa mitään. Kärpästä pyydystäessään hyppää päin ikkunaa ja TÖMS, suoraan maahan tai patterin päälle.

On se hassukin, lue idiootti, kiehnää jipun kyljessä, kehrää, nuolee sitä ja ainut päämäärä tällä hellittelyllä on päästä imemään Jipun nisiä ! Vaan jippu lopetti omien pentujen imettämisen pentujen ollessa viisviikkoisia, ei siis puhettakaan, että nisää annettaisiin itseään isommalle kissalle, joka luulee koiraa emokseen ja on jo 5 kk.

Ihanaa ja samalla raskasta on seurata Wäinön hyvää / loistavaa ruokahalua. Kiva, että ruoka maistuu, vähemmän kivaa, kun se ahmii omansa minuutissa ja siirtyy Inkan kipolle, sitten Janen kipolle...Melkeinpä seison vahtimassa, että jokainen saa syöntirauhan/ ruoka-annoksensa. Kun kissalla ei ole karvaa + omaa valtavan ruokahalun, se venyttää sen vatsanahkaa ja ei ole kovin esteettisen näköistä kun Wäinön vatsapussi roikkuu. Ja kun syö ahmien ja mitä vain, jätökset löyhkää kammottavilta !

Itsepäisyydessään Wäinö vie voiton monista koiraroduistakin, muut meillä uskoo, jos komentaa, Wäinö ei korvaansa lotkauta. Kun se ei pelkää imuriakaan, mietein jo sen olevan kuuro - ei se ole, sillä vain sattuu olemaan harvinaisen valikoiva kuulo. Jääkaapin avaamisen se kuulee syvimpäänkin uneen .

Elikkäs Wäinö vastaa juurikin rotukuvaustaan ja ilman sen adhd-käytöstä meilä olisi kovin hiljaista.