Eilen oli se kauan odotettu päivä, jolloin saatiin hakea Inka ( selkirk rex - näitä tiettyjä sanoja viljelen teksistässä usein, ihan googlettajien iloksi ) Vantaan lentokentältä. Ihan turhaan jännitin, jos papereissa ei olekaan kaikki kohdillaan, kun kukaan ei sen papereita vilkaissutkaan, passikin oli visusti teipattuna kuoreen.

Joko Inka on maukunut lennon aikana äänensä käheäksi, mutta sillä on seksikäs mää-ääni. Janella on kirkas miu ja Millalla matala mjau. Millan tullessa meille, se piileksi pari päivää sohvan alla, ei syönyt, ei juonut. Jane tepasteli meille reippaasti, tutki talon ja asettui heti kodikseen, ei mitään lymyilyä. Milla sähisi Janelle, mutta sinnikkäästi Jane teki tuttavuutta Millan kanssa, niin loppui ne sähinätkin viikossa parissa. Inka pelkää Jippua, ja Jane sähisee sille, Milla nyt ei uskalla samaan huoneeseen tullakaan.

Inka on rauhallinen, kehrää paljon, tykkää silittämisestä, ihmisiä ei pelkää kuten Milla. Ruuan Inka popsi illalla sekä aamulla ja pissakin tuli vihdoin aamulla, hiekka-astialle.

Harmi, kun en ole taitavampi kuvaaja, oikeasti Inkalla on sirot kasvot ja uskomattoman pyöreät silmät. Ei sen kauneus tule mun kuvissa oikealla tavalla esiin.

Turkinhoito tuntuu haasteelliselta, muutama kiva paakku, taidan tarvita hoitosuihketta niiden selvittämiseen. Ei ole vielä kokemusta miten tiheään paakkuja syntyy, jos sitä säännöllisesti hoitaa. Millalla kun ei ole alusvillaa, ei ikinä takkuja ole ollutkaan ja Janellakin harvoin, kainaloissa.