me oltiin eläinlääkärissä. Janen kanssa tällä kertaa, se lopetti syömisen ja juomisen ja pysytteli su-ma yön mein kylpyaammeen alla. Mittasin sen lämmön, 39,4. Ensin soitin Janen leikanneelle lääkärille, se tuumas, että lisää antibioottia kehiin. Mutta kun eläin sairastaa, joudun lähes paniikkiin ja tällä kertaa en halunnut pelkkää reseptiä vaan että Jane tutkittaisiin myös. Kesäloma-aikaan en tietenkään saanut aikaa lempilääkäriltäni vaan piti tyytyä "huonompaan", en tykkää siitä, kun se aina kysyy avustajiltaa kaiken.Eikä se kerran suostunut ottamaan Janelta virtsanäytettä, koska Jane olisi muka tarvinnut rauhoittaa sitä varten. Kyllä toinen eläinlääkäri osasi puristaa Janen rakkoa ilman rauhoitustakin.

Silloin, kun Janen pennuilla oli lopputarkistus, olin tilannut ajan myös Janen virtsatulehduksen selvittämiseen, mutta lääkäri tutki sen vain päällisin puolin ja totesi, että kunnossa on. Virtsanäytettä ei voinut ottaa, koska viljelyä ei seuraavana päivänä olisi kukaan tutkimassa. ( olis Janesta silti voitu näyte ottaa, vaikkei viljelyä oliskaan voitu suorittaa ) Ja kun Jane leikattiin, kerroin virtsatulehdusepäilystäni, mut kuten se lääkäri sanoi, Jane saa joka tapauksessa antibioottikuurin, kyllä sen pitäisi tehota mahdolliseen virtsatulehdukseenkin. Eikä hän voinut ottaa näytettä, koska rakko oli tyhjä.

Noin monen huonon kokemuksen jälkeen olin jo kiukkua täys, jos eilinenkään el.lääkäri ei olis suostunut tutkimaan Janen virtsanäytettä. Mä pelkäsin jo virtsakiviä tai kiteitä ja mietein pääni puhki miten voin kasvattaa kolmea tervettä kissaa ja yhtä , joka tarvii erikoisruokavalion, ei musta olis pitämään Janea eristetyssä huoneessa, tai pelaamaan muiden kissojen ruokailuilla. Mut joskus sekin varmaan eteen tulee.

Jane ultrattiin, ei kiviä, iso HUH ! Eikä kiteitäkään, mut selvääkin selvempi virtsatulehdus. Ei ollut sunnuntaina päättynyt kuuri tehonnut siihen. Avustin el.lääkäriä virtsanäytteen otossa ja pidin mukia, pissaa osui kädellenikin ja hyi hitto miten väkevältä se haisi. Joku normaali virtsa-arvo on 6, Janella se oli 7, joten ei tässä tapauksessa olisi c-vitamiinkaan juottaminen auttanut.

Verikoe Janelta otettiin, valkosoluarvot hiukan koholla. Nyt se sai sen pitkäkestoisen antibioottipiikin lonkkaan ja oksennuksenestolääkettä piikkinä myös. Ja kun virtsanäytettäkin yritettiin ensin ottaa piikillä, ei Jane enää suostunut nesteytykseen. Yritän nyt antaa sillä ruiskulla jotain ravintoliuosta ja ravinnetahnaa + kipulääkettä. Eilen illalla Jane ei vielä liikkunut yhtään, tänään on liikkunut hyvin pieniä matkoja, mut ei vieläkään syö, ei juo. Sen parantumisen huomaa siitä, että se alkaa taas pestä turkkiaan, vielä ei ole sen aika.

Mut jotain hyvääkin, Jippu ei enää heiluta päätään ja raavi korvaansa eikä Wäinöllä ole enää ripulia !!!